25.1.2012

Tasaus 2012 Katkaise naisten köyhyys – Tasaamalla!

Vuoden 2012 kampanjassa kerätään varoja Tansanian naisten oikeuksien parantamiseksi. Samalla vaikutamme asenteisiin Suomessa ja Tansaniassa nostamalla heidän sorretun aseman ja oman ponnistelunsa asemansa muuttamiseksi julkiseksi puheenaiheeksi vuoden aikana eri medioissa ja tapahtumissa. Tansaniassa yhteistyökumppanimme on Tanganyika Christian Refugee Service, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2005.

Naisten oikeudet säilyvät teemana myös vuonna 2013, silloin nostamme esiin naisten oikeuksia Aasiassa.

Tasauksella muistutamme ”Jokainen ihminen on Jumalan luomana yhtä arvokas”
Viestimme ydinsanoma nousee evankeliumista. Naisilla on Jumalan luomina oltava yhtäläiset oikeudet miesten kanssa.

Tänä vuonna saadaan käyttöön myös Tasauksen keskusteluaineistoa; Tasaus-katekismus ja Tasaus-messu, jotka kertovat asiasta. Nämä materiaalit valmistuvat maaliskuun aikana.

Nyt kannattaa varata aika oman seurakunnan Tasaus-tapahtumalle

Tasaus tulee olemaan näkyvästi esillä eri medioissa, keskusteluissa ja tapahtumissa, muun muassa Maailma Kylässä tapahtumassa Helsingissä 27.–28.5. sekä tietysti Lähetysjuhlissa Haminassa 8.-10.6. Toivottavasti myös sinun seurakuntasi on mukana viemässä viestiä eteenpäin.

Koko vuoden ajan Naisten taloudelliset oikeudet ja Katkaise köyhyys - teemaisia artikkeleita on eri lehdissä ja netissä. YLE esittää aiheesta dokumentin maaliskuussa ja syksyllä Helsingissä pidetään Tasaus-seminaari Naisten taloudellisista oikeuksista.

Seurakunnat saavat tuttuun tapaan käyttöönsä esitteitä ja julisteita. Tämän postituksen mukana tulee myös Tasaus-kampanjatiedote, jossa on tarkempaa tietoa Tasauksen keräyskohteista, vaikuttamisesta ja viestinnästä sekä uusia ideoita Tasaus-tapahtuman järjestämiseksi.

Tasaus-kampanjan aikataulu 2011

9.2.Kampanjamateriaalin postitus seurakuntiin alkaa (Tasaus-kampanjatiedote, esitteet ja julisteet)                                                       
14.3. ”Äidit, tyttäret ja jumalat” dokumentti / YLE                           
16.03 – 29.3. Tasaus-kampanja elokuvateattereissa
22.3. to KEVÄTPÄIVÄNTASAUS, mediamainontaa ja seurakuntatapahtumia
27.–28.5. Maailma kylässä – tapahtuma Helsingin Rautatientorilla ja Kaisaniemessä
8.-10.6. Lähetysjuhlat Haminassa
9.6.Lähetysjuhlien ”Vauraudella on naisen kasvot” – Tasaus-tapahtuma
9.6. Tasaus-yöjuoksu
22.9. la SYYSPÄIVÄNTASAUS, mediamainontaa ja seurakuntatapahtumia
23.9.  Sunnuntaina vko 38 / Tasaus-kolehtipyhä

Tasaus näkyy ja kuuluu seurakunnissa ympäri Suomen. Seurakunnat ovat mukana Tasauksessa esimerkiksi keräystempauksin.  Tasaus-kampanja tarjoaa mahdollisuuden osallistua omakohtaisesti lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Tasaus voi parhaimmillaan olla seurakunnan lähetystehtävään nivoutuva, eri työaloja yhdistävä vuosittainen perinne.

Tasaus-tiedottamisesta:  Salla Matilainen, kehitysyhteistyötiedottaja
, p. 043 8243 274

Tasaus-kampanjasta ja -mainonnasta:  Merja Niemi, varainhankinnan koordinaattori             , p. 043 824 5081


Materiaaleista, lipas- ja tarratilauksista: 
http://www.kampanjat.mission.fi/ tai
Sini Ahlholm , p. 09 1297 256

Tasaus.fi -sivustosta: Merja Nevala, verkkoviestinnän suunnittelija
, p. 09 1297 273

Tansanian avustuskohteista: Leena Korpivaara, kehitysyhteistyökoordinaattori                                                                  , p. 0 50 379 7199

Vaikuttamistapahtumista:  Kristiina Rintakoski, vaikuttamistyön päällikkö                         , p. 09 1297 326


Maailma Kylässä -tapahtumasta: Hannu Lätti, Helsingin Hiippakuntien aluepäällikkö      , p. 040 451 4133

Lähetysjuhlista: Kirsi Elo, tiedottaja , p. 043 8242 151