27.8.2010

Tasaus-vieraat Suomeen Senegalista ja Mauritaniasta

Senegalin luterilaisen kirkon kehitysyhteistyöosaston johtaja Pierre Thiam ja Luterilaisen maailmanliiton ohjelmakoordinaattori Houléye Tall Mauritaniasta ovat Suomen Lähetysseuran syksyn Tasaus-vieraina 20. - 27. syyskuuta.

He kertovat maidensa kehitystyöstä ja ruokatilanteesta seurakuntien Tasaus-tapahtumissa Jyväskylässä ja Helsingissä ja luennoivat myös Tasaus-ruokaseminaarissa Helsingissä. 
Tasaus-kampanjan teemana on tänä vuonna ruokaturva ja aavikoitumisen estäminen.

Naisten ja lasten oikeuksien puolustaja Mauritaniasta

 
Houléye Tall  on työskennellyt Luterilaisessa maailmanliitossa vuodesta 1988 erilaisissa tehtävissä. Hänen vastuullaan on yhteisön kehittämisohjelman koordinointi ja raportointi. Hän on mukana myös valtion öljytulojen käytön läpinäkyvyyden kehittämistyössä, jonka päämääränä on öljytulojen hyödyntäminen köyhyyden vähentämiseksi.

Erityisen huomion kohteena ohjelmakoordinaattorilla ovat naisten ja lasten ihmisoikeudet. Hän on jäsenenä afrikkalaisessa uskontojenvälisessä rauhantoiminnassa Ifapassa (Inter-Faith Action for Peace in Africa).  Ifapa tukee uskonnollisia yhteisöjä, jotta ne voivat tehdä käytännön sovittelutyötä konflikteissa.  

Houléye Tall  luonnehtii työnsä suurimmaksi haasteeksi tulla vastaanotetuksi ensisijaisesti ihmisenä, ei naisena.  Hän pitää LML:n ja Lähetysseuran yhteistyötä Mauritaniassa todellisena kumppanuutena, jossa kumppaneita yhdistävät tavoitteet, visio ja missio ihmisarvon puolesta. 

Hän arvostaa suomalaisten solidaarisuutta ja tukea työlle mauritanialaisten ihmisten oikeuksien hyväksi. Hän muistuttaa, että elämä Mauritaniassa on hyvin rankkaa ainakin puolelle sen kolmen miljoonan väestöstä. Erityisen rankkaa elämä on naisille, lapsille ja vammaisille.  Ilmasto muuttuu huonompaan suuntaan, vedestä on pulaa ja varsinkaan lukutaidottomien ihmisten perusoikeudet – taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset  - eivät lainkaan toteudu.

Houléye Tall’in lempiruokaa ovat leipä, murot, kala, hedelmät, maito ja juusto. Muslimina hän ei syö porsaanlihaa eikä käytä alkoholia. Hän on ollut aktiivinen partiolainen ja vapaaehtoinen erilaisissa sosiaalisissa tehtävissä lapsuudesta lähtien.

Senegalilaispappi ruokkii ensin nälkäisen

 
Pierre Thiam vihittiin Senegalin luterilaisen kirkon papiksi 2004.  Hän opiskeli teologiaa Yaoundén kaupungissa Kamerunissa. Vuodesta 2008 hän on työskennellyt kirkon kehitysyhteistyöosaston johtajana. Hän johtaa osaston neljää ohjelmaa: maaseudun kehittämisen ohjelmaa, äidinkielen opettamisen ohjelmaa, kirkon toimintakyvyn vahvistamisen ohjelmaa ja Fatick puhtaaksi –ohjelmaa.  Kehitysyhteistyöosastossa on 34 palkattua ja noin 80 vapaaehtoista työntekijää.

Pierre Thiam sanoo työnsä suurimmaksi haasteeksi kyetä ohjelmien avulla vastaamaan väestön odotuksiin. ”Jos toimintamme tuo hyvän mielen ihmisille ja auttaa heidät pois köyhyydestä, olemme päässeet tavoitteisiimme.”

Pierre Thiam pitää yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa tärkeänä, koska sen avulla Senegalin kirkko voi jakaa Jumalan rakkautta ja vastata ihmisten hätään.
”Jokaisella kirkolla pitäisi olla maailmanlaajuinen näköala ihmiskunnan erilaisiin ongelmiin”, hän sanoo. ”On mahdotonta saada ihmisiä uskomaan Jumalaan, jos emme välitä heidän arkipäiväisistä tarpeistaan”, Pierre Thiam painottaa.

”Senegalin luterilaisen kirkon puolesta kiitän teitä suomalaisia rukouksistanne ja taloudellisesta tuestanne ja ponnisteluistanne Tasaus-keräyksen hyväksi. On hienoa saada tavata teitä, jotka olette auttaneet sisarianne ja veljiänne, vaikka ette ole heitä nähneet.”

Teksti: Sari Lehtelä
Kuvat: Paula Laajalahti (Houléye Tall), Mirja Montonen (Pierre Thiam)


Houléye Tall arvostaa suomalaisten solidaarisuutta ja tukea työlle mauritanialaisten ihmisten oikeuksien hyväksi.

"On hienoa saada tavata teitä, jotka olette auttaneet sisarianne ja veljiänne, vaikka ette ole heitä nähneet”, Suomeen saapuva Pierre Thiam sanoo.